torstai 27. maaliskuuta 2014

~ Suihkurusketus



Onnistuneen suihkurusketuskäsittelyn kaava:

Ennen käsittelyä:
- Asiakasta on hyvä muistuttaa ihokarvojen ajelusta ennen käsittelyä, tasaisen lopputuloksen saamiseksi.
- Iho kannattaa kuoria ennen rusketusta, esim.edeltävänä päivänä. Myös kosteutus on tärkeää.
- Asiakkaan täytyy käydä suihkussa juuri ennen käsittelyä.
- On hyvä muistaa suojata asiakkaan hiukset käsittelyn ajaksi esim. myssyllä.
- Myös tilat joissa rusketus tehdään kannattaa suojata, jotta pintojen puhdistus helpottuu rusketuksen jälkeen.
- Ennen rusketusta voi kuivimpia kohtia (kuten kyynärpäät ja polvet) suojata vartalovoiteella, jotta kohdat eivät tummu liikaa.
- Asiakkaalle voi antaa kertakäyttöstringit rusketuksen ajaksi, jos hän ei halua omiensa sotkeutuvan,
- Asiakas voi halutessaan käyttää bikinejä rusketuksen aikana, mutta vaalea kangas voi sotkeentua ja rusketuksen aikana käytetyt vaatteet on hyvä pestä samana päivänä rusketuksen jälkeen, jotta väri ei jää niihin ja siitä on tärkeää kertoa asiakkaalle.

Käsittelyn aikana:
- Asiakasta neuvotaan kääntymään oikeaan aikaan ja pitämään kädet irti vartalosta ja jalat erillään, sekä muista jalkojen kääntämisistä ym, kun niitä tarvitaan.
- Kasvojen käsittelyn vuoksi annetaan tarvittavat ohjeet hengityksen pidättämisestä, hyvissä ajoin ja rauhassa.
- Pidetään ruiskun etäisyys tasaisena ja ruiskutetaan pyörivin liikkein sopivaa vauhtia.
- Väri häivytetään värjättävän alueen alussa ja lopussa säätelemällä kynäruiskussa olevalla napilla ilman ja värin tuloa.
- Alueet värjätään n 2-3 kertaa, riippuen siitä kuinka tummaa lopputulosta asiakas toivoo.

Käsittelyn jälkeen:
- Ihon annetaan kuivua siihen koskematta n. 2-7 minuuttia.
- Käsittelyn jälkeen samana päivänä ei kannata käyttää tiukkoja vaatteita sekä välttää saunaa, hikoilua, uimista ja kylpemistä.
- Ohjeistaa asiakasta, siitä että väri tummuu vielä 8 tuntia jonka jälkeen se on valmis.
- Väriä voi vaalentaa tai poistaa kuorimalla tai hankaamalla esimerkiksi kuivaharjakintaalla kevyesti.
- Rusketuksen ylläpitämisessä voi käyttää kotikäyttöisiä itseruskettavia voiteita tai suihkeita.





tiistai 25. maaliskuuta 2014

~ Meikkitrendit kevät 2014

Kevään 2014 meikkitrendejä!

Meikkipohjassa kuulaus ja hehku. Ohut pohja ja vähän puuteria. Myös valoväreillä saa aikaan kuulautta!
Ihovirheiden peitto paikallisesti, muuten ohut meikkivoide.
Poskipäille ja kulmaluulle hehkua.

Poskipunan paikka on tänä keväänä tyttömäisesti poskipäillä. Poskipunat raikkaita: oranssi, pinkki, persikka. Kannattaa kokeilla myös voidemaisia poskipunia, esim. huulipunia voi soveltaa.

Kulmakarvameikissä trendikästä on tuuheus ja täyteläisyys. Väreinä luonnolliset ja smokey-sävyt. Tuuheutta ja luonnollisuutta voi korostaa karvoja ylöspäin harjaamalla ja asettelemalla kulmakarvageelillä. Juhlameikissä kultainen glitteri kulmiin on nyt in!

Silmämeikkiin tänä keväänä tehdään terävät, kissamaiset, näyttävät rajaukset. Luomiväreinä pastellivärejä ja karkkivärejä kuten laventelin sininen, keltainen ja minttu.
Smokey eye -meikki kannattaa tehdä trendikkäästi kullalla tai ruskealla!

Muuten neutraaliin meikkiin yhdistetään nyt huulissa kirkkaita ja täyteläisiä sävyjä: oranssia, persikkaa, roosaa, pinkkiä, fuksiaa sekä kaikille sopivaa vadelmanpunaista.


Tässä kuvia trendimeikeistä:







perjantai 14. maaliskuuta 2014

~ Kestovärjäys

Ripsien ja kulmien värjäyksessä tärkeää:
- keskustella asiakkaan kanssa aikaisempien värjäyskertojen (sekä ripsien ja kulmien että hiuksien) toimimisesta; miten väri on tarttunut, onko tullut allergisia- tai yliherkkyysoireita, jotta osataan tehdä mahdollisimman turvallinen toimenpide. Jos asiakkaalle on tullut allergisia oireita kestovärjäyksestä se on kontraindikaatio eli este hoidolle.
- selvittää onko asiakkaalla ollut aikaisemmin mustaa Henna-tatuointia. Mustassa Henna-tatuoinnissa on samaa väriä kuin ripsien ja kulmien sekä hiusten kestovärissä ja kyseisessä tatuoinnissa väri on iholla pitkään. Vaikka tatuointi olisi ollut vuosia sitten se voi moninkertaistaa riskin saada allergisia reagtioita kestovärjäyksestä edelleen.
- tulehtuneet silmät tai rikkinäinen iho on kontraindikaatio eli silloin ei kannata tehdä värjäystä.
- alle 16-vuotiaille ei tehdä värjäystää ollenkaan.

Ajankohtaista ripsien kestovärjäyksessä on voimaan astunut laki, jossa rajoitetaan hiusväriaineista hapettavat aineet, joita ainoastaan saa käyttää ripsien värjäykseen. Heinäkuussa 2014 astuu myös voimaan laki, jossa vaaditaan tuotteissa olevan tietyt varoitustekstit mm. "tätä tuotetta ei ole tarkoitettu alle 16-vuotiaille".

Herkkyystesti on hyvä tehdä asiakkaille, joilla epäillään väriaineiden aiheuttavan allergisia oireita. Herkkyystesti tehdään hyvissä ennen värjäystä, siinä väriainetta laitetaan iholle pienimäärä ja annetaan olla siinä 48h jonka jälkeen katsotaan reaktio. Jos iholla ilmenee punoitusta, kutinaa, kirvelyä, näppylöitä tms. on turvallista jättää kestovärjäys tekemättä lisäoireiden välttämiseksi.